Kädet värissä

Kädet värissä ja hanskat kädessä! Nyt tuli ensimmäistä kertaa eteen tilanne, ettei löytynyt oikean väristä lankaa kansallispukukankaaseen.

On nähkääs niin, että kun kansallispuku luodaan, sen esikuva eli vanha vaate tutkitaan tarkasti ja mahdollisimman samanväriset langat valitaan tähän toisintoon. Tuona aikana saatavilla olevista langoista valitaan ne, joille ohje kirjoitetaan. Tällä hetkellä saatavilla olevan tex 84-karstavillalangan värikartasta puuttuu tuleviin töihini kaksi eri sinistä, joten ei auttanut kuin ryhtyä kokeilemaan värjäämistä.

Värjäsin kokeina n. 20 gramman vyyhtejä, joille kullekin tein värilientä noin litran. Käytin reaktiivivärejä, jotka laimensin, ja apuaineina etikkaa sekä glaubersuolaa. Tässä kuvasarjassa muutama kuva yhdestä koevärjäyksestä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lähetin näytteitä yhteistyökumppanilleni, toiselle kansallispukuvalmistajalle, jonka kanssa analysoimme värjäysten tulokset. Olimme tyytyväisiä saatuihin väreihin. Tein langalle pesutestin ja toistin värjäyksen isommalle lankaerälle.

Värjäsin n. 300 grammaa Brage84-lankaa tummansiniseksi (tavoitteena väri Tanhu 660). Ennen värjäämistä lanka oli valkoista ja prosessin edetessä väri meni liemestä täydellisesti päälle lankaan. Näissä kahdessa kuvassa kaikki langat ovat värjäämiäni Tanhun lankakartta päällään.

Lisäksi värjäsin näytteen Perinnelangasta tummaksi turkoosiksi. Tässä käsivarrellani roikkuu vasemmalta lukien nuorempaa ja vanhempaa Tanhu-lankaa samalla värinumerolla (683) ja minun värjäykseni oikeassa laidassa.

Myöhemmissä kirjoituksissani tulet törmäämään näihin lankoihin.

Haluatko kommentoida? Kirjoita viestisi tähän.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.