Apurahatyö lähti käyntiin

Aloitin apurahatyön syyskuun 2018 lopussa eli viime viikolla. Kyselen kansallispukumallien kodeista heidän pukumalleissaan käytettävistä villalangoista. Tilasin virolaisen hienon vyyhdinpuun (kerilaud). Ostin värjättäväksi monia kiloja Brage84- ja Fårö-lankoja, vyyhtesin niitä, laimensin värejä pienten lankaerien värjäämistä varten. Hankimpa yhden 10 litran kattilankin entisten lisäksi ja keräsin lasipurkkeja. Villa värjäytyy varmemmin tasaisesti kun sen antaa kastua vuorokauden. Niinpä … Jatka artikkeliin Apurahatyö lähti käyntiin

Suunnitelmaan tuli muutos

Olin aikeissa aloittaa villan värjäyksiin myönnetyn apurahatyön tämän vuoden alussa. Olen suhtautunut siihen työhön kokoaikaisena. Alueemme varhaiskasvatuksen paikat ovat toistaiseksi täynnä, joten työaikani on nyt osittainen. Asiakastöihin tuo työaika sopii, muttei apurahatyöhön. Olen käytettävissä kutojana koko ajan. Apuraha myönnettiin vuosi sitten ja työ on aloitettava myöntämisestä kolmen vuoden kuluessa eli viimeistään alkuvuonna 2020. Apurahalla saatavia … Jatka artikkeliin Suunnitelmaan tuli muutos