Liian pienelle Parikkalan kansallispuvun hameelle tarvittiin jatkokappale. Asiakas jätti tilauksen viime syksynä vapaalla aikataululla. Nyt minulla oli sopiva loimenloppu ja kun kudelangat oli hankittu odottamaan, itse työhön kului viikonlopun työtunnit.

Aloitin homman jo silloin syksyllä mallikerran auki kirjoittamisella: montako millimetriä mustaa, montako heittoa harmaata ja valkoista, entä persikkaa ja tummanpunaista? Laskin prosentuaaliset osuudet jokaiselle värille per metri. Vertasin raitojen värejä Vuorelman kampavillalangan karttaan, koska sitä lankaa oli tuohon vanhaan hameeseenkin käytetty. Tiesin oman kudontakäsialani tuolle kampavillalangalle eli millä tiheydellä kudon. Laskin kankaan leveyden, tarvittavan pituuden ja käsialani tiheyden mukaan jokaisen värin oletetun menekin ja hankin kudelangat.

Entinen hame oli kudottu mustaan puuvillaloimeen, jota minulla on harvoin puissa (ei ole vielä ikinä ollut). Tyypillisimmin kansallispukujen raitakankaat kudotaan beigeen puuvilla- tai valkaisemattomaan pellavaloimeen, mutta joskus saatetaan valita esim. musta, punainen tai sininen loimilanka vaikkapa konekudontaan.

Kudoin kankaan tavalliseen beigeen pomsiloimeen niillä Vuorelman tex 28×2 -kampavillalangoilla, joita lähinnä löysin.

Tälle vanha ja uusi kangas näyttivät kutoessa.

Kangas oli syytä kastella, koska se tuli vanhan kankaan kaveriksi samaan hameeseen.

Kastelemisen, kevyen ja lyhyen linkoamisen ja höyryttämisen jälkeen kangas pötkötteli silityslaudalla ja pääsi seuraavana päivänä uuteen kotiinsa. ❤

Aiemmin olen kutonut myös Espoon kansallispuvun hameelle lisää kangasta, jotta hameesta saadaan runsas.