Lappeen naisen hamekangasta

Taito Etelä-Suomen Lappeenrannan Taito Shop tilasi minulta hamekangasta Lappeen naisen tarkistettuun kansallispukuun.

Lappeen naisen tarkistetusta kansallispuvusta lisää kuvia Taito Etelä-Karjalan vanhoilla kotisivuilla.

Leena Stenberg, joka on tutkinut paljon kannaksen ja nykyisen Etelä-Karjalan alueen kansanpukuja, kirjoitti kirjan ”Tyttö Lappvedeltä”: Lappeen naisen kansallispuku (Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus, 1999). Suosittelen erittäin paljon lukemaan sen, vaikkei olisi juuri Lappeen naisen kansallispuvusta kiinnostunut. Kirja kertoo mm. kansallispuvun kokoamistyöstä, puvun esikuvanmukaisten osien työohjeiden kirjoittamisesta ja 1800-luvun lopulla tehdyistä kansanperinteen tallettamisen matkoista. En nyt käy referoimaan tähän kirjaa vaan houkuttelen esimerkiksi lainaamaan sen kirjastosta tai ostamaan oman kappaleen Lappeenrannan Taito Shopista.

Tämä hamekangas on mustaan puuvillaloimeen karstavillalangalla kudottua palttinaa. Kangas näyttää äkkiseltään puna-mustalta. Kudelangat ovat tummansinistä, punaista, ruskeaa, keltaista ja turkoosia.

Seuraavassa kuuden dian esityksessä kankaan valmistamisen eri vaiheita:

Kudoin hamekangasta Lappeenrannan Taito Shopin varastoon kolmen hameen verran. Otahan yhteyttä Koskimäen Marjaan ostaaksesi tätä hamekangasta!

2 kommenttia artikkeliin ”Lappeen naisen hamekangasta

  1. Liisa Sammslpenger sanoo:

    Ollen haaveillut Lappeen puvusta. Nytkö olisi hamekangas satavilla! Luottaisin ammattilaisten ompelutaitoonkin mutta voisin yrittää myäs itse. Yst Liisa

    • Lajulan kangastupa sanoo:

      Kannattaa kysäistä Lappeenrannan Taito Shopista onko heillä vielä hamekangasta jäljellä. Liivikangas on tiettyä teollista ostokangasta, jota on saatavilla myös. Taito Shopista osaavat kertoa siulle kankaiden tai puvun valmiiden osien hinnat.

Haluatko kommentoida? Kirjoita viestisi tähän.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.