Vaatetarpeita Akaan seudun miehelle

Kudoin asiakkaalleni Akaan seudun miehen kansallispuvun liivi- ja röijykankaat. Kankaat ovat perusparkkumeita eli puolivillaisia, sidokseltaan nelivartista pomsia.

Miehen röijyn esikuva on talletettu Tampereen museoihin numerolla HM 19:5. Miehen röijykangas on samaa kangasta kuin Akaan seudun naisen hame. Kangastilkku (esikuva) on kuvattu kirjaan Lehtinen & Sihvo (2005): Rahwaan puku, sivulle 52.

Pukua on aiemmin myynyt Wetterhoff, mutta Wetterhoffin lopetettua kansallispukutoiminnan tämä puku on jäänyt ns. kodittomaksi. Asiakas löysi kudontaohjeet, jotka oli tehty ilmeisesti 1980-luvulla silloisille langoille. Osa käyttämistäni kudelangoista olivat ohuempia kuin ohjeen mukaiset. Niinpä mallikertojen kudontaohjeet oli sovitettava uusiksi. Siihen tuli apuja kollegoilta: vaihdoimme kuvia kommentteihin.

Akaan miehen liivikankaan kokeiluja.
Akaan miehen liivikankaan kokeiluja.

Kudoin kankaita asiakkaalle yhteensä 3,8 metriä.

img 002p
Liivikankaan sukkulat valmiina.
img 008p
Röijykangas oikealta ja nurjalta p.uolelta.

Kastelin valmiit kankaat, jotta ne eivät kutistuisi vaatetta pestessä.

050p
Vesi juoksee kuin hanhen selästä.
034p
Täysi vannallinen röijykangasta.

Valmiit kankaat. Kansallispuvut.fi -sivuston kuvaus puvusta kertoo:

Röijyä ei napiteta. Avoin röijy paljastaa liivin ja kaulusta tukevan huivin. Mies esittelee juhlapuvussaan kansanomaisittain arvokkaimman vaateomaisuutensa, jossa kaikki päällä oleva näkyy.

akaa 005p
akaa 008p
akaa 019p
Suunnilleen tältä se sitten tulee näyttämään valmiissa puvussa. Puku päällä kuljetaan röijy auki, jotta korea liivikangas näkyy.

Haluatko kommentoida? Kirjoita viestisi tähän.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.