Käymme läpi opinnoissani perinteisiä käsityömenetelmiä. Jokainen opiskelija opettaa yhden tekniikan toisille työpajassaan, joissa harjoiteltiin mm. viitelöityjä nauhoja, lautanauhoja, nypläämistä, koukkuamista ja olkitöitä. Oma pajani koski pirtanauhojen kutomista nauhapirralla ja niisipirralla. Työpajan lisäksi keräsimme teoriaa tekniikasta. Pirtanauhoista on hyviä suomalaisia teoksia, joista mainitsen seuraavat (tarkemmat tiedot artikkelin lopussa lähdeluettelossa):

• historiaa: Kaukonen, Toini-Inkeri 1965. Suomen kansanomaiset nauhat.
• tekniikasta, ohjeita: Merisalo, Viivi 1966. Nauhoja. Huom! On myös uusittu painos vuodelta 1978.
• tekniikasta, ohjeita myös koululaisille: Talaskivi, Anni 1985. Punapaula. Nauhojen ja nyörien valmistaminen.
• niisipirralla kutominen: T:mi Soja Murto. Niisipirta.

Pirtanauhan historiaa

Vanhin säilynyt todiste nauhapirrasta on löytynyt Pompeijista, Italiasta, noin ajanlaskumme alusta (Käsityönurkka). Ensimmäiset eurooppalaiset käsikirjoitukset nauhapirralla kutomisen tekniikasta ovat 1200-1300 -luvulta (Kaukonen 1965, 64, ks. kuva Kaukonen 1965, 32). Nauhapirtatekniikka lienee tullut Skandinaviaan keskiajalla eli n. v. 1150–1520 välillä, mutta oletettavasti nauhoja on kudottu irtoniisien avulla ennen sitä (Käsityönurkka).

Käsityönurkan mukaan 1800-luvulla pirtanauhat olivat levinneisyydeltään maamme suosituin nauhalaji ja niitä kudottiin 1900-luvulle saakka: äidit opettivat taidon tyttärilleen ja mallit säilyivät paikallisina kauan (Talaskivi 1985, 7). Suomalaisissa kansanpuvuissa nauhoja käytettiin sidonnassa ja koristeena – herrasväki ei pukenut vastaavia käsin valmistettuja koristenauhoja (lue Käsityönurkasta nauhojen hyötykäytöstä). Talonpoikaisissa häissä morsiamet lahjoittivat mm. sulhasen suvulle ja häiden toimihenkilöille nauhoja erityisesti Kymenlaaksossa ja eteläisessä Savossa jopa 1910-luvulle saakka (Kaukonen 1965, 22) -> syntyi ammattimaista tuotantoa, joka kesti Kaukosen (1965, 64) mukaan esim. Etelä-Savossa ainakin 1940-luvulle (lue mökkiläismummoista). Kaukosen (1965, 26) mukaan punainen väri saattoi olla suojaväri ja neitseyden merkki, koristenauha suojeli mm. ”pahaa silmää” vastaan (lue tapakulttuurista).

Ns. lohenpyrstö- ja kävynhaarakuvioita saatettiin kutoa helpommin pitkillä lisäraoilla tai lisärei’illä varustetulla ”lohenpyrstöpirralla”, jossa kuvioloimilangat nousevat poimittaviksi (Kaukonen 1965, 29 ja Merisalo 1966, 6). Merisalon (1966, 7) mukaan leveimpiä ja runsaimmin kuvioituja pirtanauhoja oli Suomenlahden saaristopitäjissä, Kymenlaaksossa ja sen naapuruston länsikarjalaisissa ja kaakkoissavolaisissa pitäjissä, myös ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ja Lapissa (ks. Suomen nauhatyyppien pääalueet, lue lisää: Kaukonen 1965, 45-62).

Pirtanauhoja käytettiin vaatetuksen lisäksi hevosen juhlaohjaksina (Kaukonen 1985, 110).

”Perinteen arvostaminen ja sen siirtäminen tuleville sukupolville on meidän jokaisen tehtävä. (…) Meillä on oikeus opetella nämä tekniikat ja antaa niille oman aikamme ilmettä, mutta meillä on myös velvollisuus jättää ne perintönä uusille sukupolville.” (Talaskivi 1985, 11.)

Nimityksiä

(Pirta)nauha-nimitystä käyttivät itäsuomalaiset etenkin Laatokan Karjalasta Kainuuseen päin mentäessä (Kaukonen 1965, 36). Pirtanauha on toiselta nimeltään

• varsinaissuomalainen poluste, poluukset tai rihma,
• hämäläis-satakuntalainen tiuhtarihma,
• eteläpohjalainen viularihma, paula,
• pohjoispohjanmaalainen paula,
• keskisuomalais-savolainen rippunauha,
• eteläsavolais-kaakkoissuomalainen side (poimintakuviollinen pirtanauha),
• eteläkarjalainen (pykäkuviollinen ripsinauha) pokramo tai hammakkainen/hammakas,
• kymenlaaksolais-eteläkarjalainen palmikko (poimintakuviollinen pirtanauha) (Kaukonen 1985, 109),
• kymenlaaksolais-eteläkarjalainen vironvyö eli niisinauha (Kaukonen 1965, 36) ja
• Kainuussa mustalaisennauha (jossa suorakaiteen muotoiset kuviot on poimittu pohjaloimista) (Merisalo 1966, 7).
• Kaukosen (1965, 36) mukaan pirtanauhoja on nimitetty käytön mukaan esim. tytönvyöksi, ohjausnauhoiksi, sulhasvyöksi ja matkavyöksi.

Lue lisää eri nauhojen paikallisista nimityksistä Käsityönurkasta.

1870-luvulla Kaukolasta tuodun tyttöjen kuviollisen ja tupsullisen eli ”terttuniekan” sykerönauhan eli palmikon  (Kansallismuseon Kansatieteellisen osaston esinekokoelmat 794) kohdalla Kansallismuseon luettelotieto kertoo: ”Tytöt ja nuoret vaimot, jotka olivat ensi vuotta naimisissa, pitivät terttuniekkoja palmikkoja ja tikutteita, jotka riippuivat alas päästä pitkin selkää aina polvien alapuolelle asti.” (Kaukonen 1965, 20.)

Itse tekoväline, nauhapirta eli -tiuhta, on pohjalaisittain viula. (Kaukonen 1985, 107.) Karjalaiset taas tuntevat sen nimellä mytkä, eteläsuomalaiset puhuvat sidekaiteesta. Vyö- ja nauhapirta ovat olleet käytössä Itä-Suomessa. (Merisalo 1966, 6.)

Pirtanauhan ominaisuuksia

• kuteellinen
• joustamaton
• valmistaminen on kuin kapean kankaan kutomista
• kudotaan nauhapirralla eli -tiuhdalla, irtoniisillä ja papelolla (lue tekniikasta ja katso kuvia: Kaukonen 1965, 36, Merisalo 1966, 15-18), niisipirralla tai kangaspuissa

• välineisiin kuuluu lisäksi kutomakäpy, -lasta tai puinen veitsi eli vyövidin/nauhavidin/vyövittiin (Kaukonen 1965, 28) ja mahdollisesti nauhakela

lajeja: 1) kuvioton ripsinauha (= ripsiksi kudottua palttinaa), 2) pykäkuvioinen poikkiraitainen ripsinauha, 3) poimintakuviollinen nauha

voi olla kuviollinen:

1. pohjalangoista poimittu kuvionauha, jossa kuviot ovat kutojan haluaman ryhmittelyn mukaan enimmäkseen neliön tai suorakaiteen muotoisia, pohjakudos on ripsiksi kudottua palttinaa

kuviolangoista poimittu kuvionauha eli vironvyö, jossa kuvioloimen langat ovat yleensä hieman pohjaloimilankoja paksumpia ja muodostavat lankanastoista kuvioita (mm. ristejä, ässänvääriä, vinoneliöitä, sydämiä, kahdeksikkoja), pohjakudos on kaksiniitistä palttinaa

Lue lisää kuteellisista pirtanauhoista Käsityönurkasta.

Pirtanauhan käyttökohteita

• kansallispuvun esiliinan ja hameen vyönauhana, irtotaskun tai hurstut-vaatteen kannattimena, päähinelaitteissa, vöinä, reunuksina (esim. Keski-Suomen naisen kansallispuvun hame), sukkasiteinä, pieksukenkien pauloina, miesten juhlaolkaimina
• laukun tai repun olkahihnoina
• vyönä
• päänauhaksi, hiusten sitomiseen
• rannekkeena esim. kellolle, kameran hihnaksi
• eläinten valjaisiin, pantoihin, ohjaksiin…
• yksilöllisyyttä vaatetukseen ja sisustukseen (esim. kodin tekstiilien ripustusnauhoiksi)
• lahja- ja tuliaisesineiksi
• kankaaksi useita nauhoja yhdistämällä

Kirjoita ideoita tämän artikkelin kommenttiin!

Lukaise lisää Suomen käsityön museon Käsityönurkan sivulta artikkelista ”Mihin nauhoja ja nauhatekniikkaa voisi käyttää?”

Loimen valmistaminen

”Liian vaikea lanka saattaa tappaa yrittämisen halun, koska työ ei onnistu. Taitojen kasvaessa vaikeakin lanka tottelee.” (Talaskivi 1985, 11.)

Ensimmäisiin töihin valitse langaksi hyvin kierretty villalanka (esim. kampavillaa) tai paksuhko, lujakierteinen, tasainen puuvillalanka. Merisalo (1966, 13) ohjeistaa valitsemaan sileän, mielummin kerratun villa-, pellava tai puuvillalangan. Värien pitää olla selvästi toisistaan erottuvia ja niitä on tavallisesti vain kaksi-kolme.

Valmista nauhan tavoitepituutta pidempi loimi: loimen pituutta syövät alkusolmut, kokeilu, tutkaimet (= jopa muutama kymmenen senttimetriä, joita ei voi loimen lopusta kutoa) ja loimen kutistuminen kun loimilangat suikertavat kuteen ympäri (lisää kutistumisvaraa 10 cm/m, Merisalo 1966,14). Loimen lankaluku on tavallisesti pariton.

Luo loimi luomapuissa, tuolien jalkojen välissä tai muiden kiinteiden tappien välissä. Lyhyen loimen voi tehdä yhtä pitkiksi katkotuista langoista.

Loimen toiseen päähän tehdään lankaristikko eli tiuhta, joka määrää pirtaan/niisiin pujottamisen järjestyksen. Palmikoi loimiletti, jotta loimi ei mene sekaisin: palmikointi muistuttaa ketjusilmukoiden virkkaamista, mutta se tehdään käsin ilman työkaluja.

Katso videot Youtubesta (luonut ”Inspiraato on mottomme”):

• osa 1. loimen pituus
• osa 2. loimen luonti luomapuissa
• osa 3. loimen luonti tuolin jaloissa
• osa 4. loimen luonti lanka kerrallaan leikaten

Niisiminen, pirtaan pistely

Loimilangat pujotellaan pirran rakoihin tai niisiin. Loimi tulee keskelle pirtaa -> kestää suorassa kutomisen aikana. Niisimisen ajaksi tue pirta pystyyn esim. painavien kirjojen avulla, avaa loimilettiä, selvitä tiuhta ja kiinnitä tiuhtalanka esim. teipillä kiinni alustaan. Apuna voit käyttää esim. hengetöntä (= metallinen silmukka) tai virkkuukoukkua.

Katso video Youtubesta (luonut ”Inspiraato on mottomme”): osa 5. pirtaanpistely.

Loimi niisitään hieman eri tavoin riippuen siitä onko käytössä nauhapirta vai niisipirta.

Ripsinauha (kuvioton ja pohjalangoista poimittu nauha):

• nauhapirralla tai yhdellä niisipirralla: pujota joka toinen lanka pirran reikään/niiteen ja joka toinen lanka rakoon/niisien väliin -> valmiissa viriössä joka toinen lanka nousee ja joka toinen laskee
• kahdella niisipirralla: pujota joka toinen lanka etummaisen pirran niiden silmästä, joka toinen takimmaisen pirran niiden silmästä aivan kuin kangaspuissa

Kuviolangoista poimittu nauha eli vironvyö:

• nauhapirralla: pistellään pirtaan niinkuin ripsinauhakin
  
• ns. lohenpyrstöpirralla: niisi pohjalangat kuten nauhapirrassa (vuoroin reikään ja vuoroin rakoon) ja kuviolangat lisärakoihin. Lohenpyrstöpirtoihin niisiminen vaihtelee pirtamallin mukaan (Gardberg 1980).
  
• kahdella niisipirralla: niisi pohjalangat kuten ripsinauhassa. Jätä kuviolangat pois niisistä ja pujota ne oikeille paikoillensa 1. ja 2. pirran niisien väliin.
• kolmella niisipirralla: niisi pohjalangat 2. ja 3. pirtaan, kuviolangat ensimmäiseen (eli kutojasta katsoen kauimmaiseen) pirtaan.

Nauhan kutominen

Kiristä loimi tasaisesti ja solmi lankojen alkupäät yhteen esim. hevosenhäntäsolmulla. Jos nauhasta on tulossa leveä, solmi loimilangat vaikkapa lyhyen putken ympärille kuten kangaspuissa aloitusvarpaan. Kiinnitä loimen loppupää eli pohjukka tukeen ja alkupää vyötäröllesi. Pidä loimi suorana ja melko kireänä.

Valitse kuteeksi saman väristä lankaa kuin reunassa, sillä kude tulee jonkin verran näkyviin.

Ripsinauhassa kudetta kiristetään niin, jotta loimilangat peittävät kuteen. Kuteen kiristäminen määrää nauhan leveyden.

Nauhapirralla kutominen

• pudota pirta alas -> muodostuu viriö, johon pujotat kudelangan
• nosta pirta ylös, lyö edellinen kude kiinni lastalla, pujota uusi kudelanka, älä jätä reunaan lenkkiä
• käy katsomassa nauhapirralla kutomisesta videot Youtubesta (luonut ”Inspiraato on mottomme”):
• osa 6. kude ja käpy
• osa 7. ripsinauha
• osa 8. pohjalangoista poimittu kuviollinen pirtanauha
• osa 9. kuviolangoista poimittu kuviollinen pirtanauha

Niisipirralla kutominen

Lue ohjeistus T:mi Soja Murron www-sivuilla.

Soja Murron vinkkeihin muutama lisäys:

• käytä liikuteltavaa telinettä (esim. rullateline) niisipirtojen sitomiseksi roikkumaan: silloin pohjukan voi sitoa kiinteästi esim. pöydän jalkaan ja kutoja voi siirtää pirtoja ja liikkua pohjukkaa kohti
• jos mahdollista sido niisipirta yläreunastaan molemmasta laidasta roikkumaan -> loimi ja pirrat eivät lähde kallistumaan ja/tai kääntymään
• niisiminen kolmeen niisipirtaan: kuvioloimilangat niisitään 1. niisipirtaan, joka on kutojasta kauimmaisena,  ja pohjalangat 2. ja 3. niisipirtaan, jotka ovat ”paketin” keskimmäinen ja kutojaa lähimpänä oleva
• kudottaessa kolmella niisipirralla vironvyötä kuvioloimilankojen poimiminen helpottuu näin: sido kuvioloimilankojen niisipirta roikkumaan vain itsekseen, mutta hieman pohjaloimilankapirtoja korkeammalle
• sido pohjaloimilankaniisipirtojen alavarsiin polkusiksi nyörilenkit, joilla saat palttinaviriön auki ja kutominen nopeutuu

Niisipirralla kutominen on hyvin lähellä esim. afrikkalaisten luonnonkansojen kankaan kudontaa. Netin kuvahaulla ”african weaving” löytyy aiheesta otoksia ja kertomuksia. Tässä linkki artikkeliin DPAGES-lehden sivuille lukemaan alkuperäisestä afrikkalaisesta kudonnasta: TEXTILE LOVE: Authentic African Weaving.

Nauhan viimeisteleminen

• kapea nauha: solmi lankojen päät yhteen ja lyhennä haluttuun mittaan
• leveä nauha: huolittele palmikoilla, kierretyllä nyörillä tai ompele päärme
  
• katso kuvia nauhoista Suomen käsityön museon kokoelmista

---

Lähteet:

• Gardberg, Barbro 1980. Poimitun nauhan kutomisesta pirrassa, jossa on kaksi reikäriviä. Kotiteollisuus 6/1980, s. 36-38.
• Kaukonen, Toini-Inkeri 1965. Suomen kansanomaiset nauhat. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
• Kaukonen, Toini-Inkeri 1985. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. WSOY.
• Merisalo, Viivi 1966. Nauhoja. WSOY.
• Talaskivi, Anni 1985. Punapaula. Nauhojen ja nyörien valmistaminen. Kunnallispaino.
• T:mi Soja Murto. Niisipirta. Luettu 9.3.2015.
• Suomen käsityön museo 2007. Käsityönurkka. Kansanomaiset nauhat. Luettu 9.3.2015.