Rautjärven hurstuthametta

Kudoin tilauksesta Rautjärven kansallispuvun ruudullista hurstuthamekangasta ja sen helman pirtanauhaa.

dav

Kansallispukukeskuksen ylläpitämässä kansallispuvut.fi-sivuston Rautjärven puvun kuvauksessa kerrotaan puvun perustuvan rautjärveläisiin esikuviin ja hurstuthameesta siellä mainitaan näin:

Hurstut-hame on ristiraitaista eli ruudullista punaruskea-sini-valkoista villakangasta. Helmassa on punainen verkahelmus. Verkahelmuksen ja hameen yhdistää toisiinsa sinivalkoinen kapea pirtanauha.

Rautjärvi on kunta Etelä-Karjalassa Imatran lähistöllä ja sen naapureita ovat Parikkala ja Ruokolahti. Rautjärvi on kuulunut kansallispukujen esikuvien aikaan Jääsken kihlakuntaan. Ehkä siihen aikaan kun ylioppilaat kiersivät keräämässä kansan esineistöä 1800-luvun jälkipuoliskolla talteen nykyisiin museoihimme Rautjärvi oli jo itsenäinen kunta ja esineen saantipaikaksi voitiin kirjoittaa Rautjärvi. Kunta on perustettu vuonna 1861 ollen aiemmin Ruokolahden seurakunnan kappeliseurakunta vuodesta 1654 (lähde: Wikipedia).

Hamekankaan kudontaohje

Kun vaihdoimme asiakkaani kanssa ajatuksia hamekankaasta, päädyin ottamaan esikuvista kankaalle mallia. Esiäitien hameet on kudottu toisenlaisilla langoilla mitä kansallispuvun kudontaohjeeseen on kirjattu. Tutustuin Vuorelman Rautjärven hameen kudontaohjeeseen (koska Rautjärven kansallispuku kuuluu Suomen Perinnetekstiilit Oy:n pukuihin), Jääsken tarkistetun kansallispuvun hurstuthamekankaan kudontaohjeeseen, Kuolemajärven tarkistetun kansallispuvun hurstuthameen tutkimuksiin ja valokuviin ruokolahtelaisesta esikuvahameesta. Kokeneelta Soja-kollegalta sain vinkkejä. Ritva Somerman pro gradu -työtäkin luin.

Ruokolahtelaisesta esikuvahameesta otetuista valokuvista luin kankaan tiheyden loimen ja kuteen suunnassa sekä tutkin silmänvaraisesti lähikuvista käytettyjä lankoja. Rautjärven ruudullisen hamekankaan kudontaohjeesta otin värejä ja raidoituksen lankalukuja. Jääsken ja Kuolemajärven tarkistetuista hamekankaista selvitin mm. loimen leveyttä ja käytettyjä lankalaatuja. Näistä vedin yhteen kansanomaisin materiaalein valmistetun Rautjärven kansallispuvun ruudullisen hamekankaan työohjeen. Tein sen intohimosta tunteja laskematta. Minkähänlainen kudontaohje saataisiin Rautjärven kansallispuvun tarkistuksessa jos joku yhteisö sellaisen tilaisi kansallispukukeskukselta?

dav

Huomioita kutomisesta

Käytin lankana yksisäikeistä karstavillalankaa niin loimessa kuin kuteenakin. Loin loimen kapeaksi aivan kuin esiäitikin on tehnyt. Esikuvahameet on koottu useista pietimistä (piedin) ja niitä on ommeltu tarvittava määrä vieretysten yhteen, jotta on saatu tarpeeksi helmaan ympärysmittaa. Tähän asiakkaani hameeseen tuli viisi 60 cm leveää piedintä eli 3 metriä ympärystä.

dav

Kudoin hamekangasta kahteen hameeseen. Ensimmäinen reilu metri piti opetella tämän loimen kutomista. Huomasin, että vipuspuiden keskinyöri kuluttaa loimilankaa liikaa, minkä vuoksi langat hiutuvat poikki, joten vaihdoin kangaspuiden mekaniikan pyöräsillä toimivaksi. Luultavasti esiäidinkään kangaspuissa ei ole ollut keskinyörejä.

Kankaan suu oli pidettävä lähellä niisiä, jotta niidet jaksoivat irrottaa toisiinsa takertuvat loimilangat irti toisistaan. Oli kudottava avoviriöllä ja kammattava pirralla loimilangat auki uudesta viriöstä. Monia huomioita, opettavainen kokemus! Kellotin aikaa kun kutominen oli sujuvaa: kangasta syntyi keskimäärin 1 cm/min.

dav

Hameen helman pirtanauha

dav

Hamekankaan jälkeen kudoin pirtanauhan, joka tulee hameen helmaan. Siihen käytin ohjeena Vuorelman Rautjärven ohjeita, mutta sovitin ohjeen yksisäikeiselle karstavillalangalle loimiripsimäiseen nauhaan. Laitoin tämänkin loimen kangaspuihin, jonka niidet antoivat palttinaviriöt. Nauhan leveyden säädin näpeissäni karstavillaista kudetta kiristämällä. Nauhan kutominen sujuvimmillaan oli yhtä nopeaa tai hidasta – kummin vaan – kuin hamekankaan eli sitä tuli sentti minuutissa. Runsas lankaluku paksua karstavillaa pienessä tilassa tietää takertelua!

Yhden hameen tarpeet varastossa

Asiakkaani tilaustyön jälkeen jäi varastooni yksi hamekangas ja siihen pirtanauha. Jos olet niistä kiinnostunut, ota yhteyttä.

Haluatko kommentoida? Kirjoita viestisi tähän.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.