Kuopion seudun kansallispuvun kangasta
Kudoin tilauksesta Kuopion seudun naisen kansallispuvun röijykankaan (jota käytetään myös Kuopion seudun miehen kansallispuvun liivikankaana).


Kangas on hyvin vaalea: se kudotaan puolivalkaistuun ohueen pellavaloimeen valkaisemattomalla, aniliininpunaisella ja sinisellä ohuella puuvillalla. Loimi on tiheä kuten kudekin. Osa kuteesta sitoutuu ripsiksi, suurin osa palttinaksi.
Kuopion seudun kansallispukujen esikuvia
Kangas näihin kansallispuvun osiin on valittu kangaslampilaisesta tilkusta. Kangaslampi oli Pohjois- ja Etelä-Savon rajamaiden kunta Varkauden ja Savonlinnan välissä Heinäveden naapurissa ja se liitettiin Varkauteen 2000-luvun alussa.
Kuopion seudun kansallispukujen osien esikuvina on käytetty museoihin talletettuja vaatteita ja lisäksi kokoamisessa on käytetty kangastilkkuja, perukirjoja ja maalauksia. Maalaukset on kuvattu Sihvon ja Lehtisen Rahwaan puku -kirjan alkusivuille. Leena Holstin Kansallispuku-kirjaan on otettu monia yksityiskohtakuvia molemmista kansallispuvuista.

Kuopion seudun naisen kansallispuku.
Kuopion seudun naisen ja miehen kansallispukujen ohjeita voinee tiedustella Kuopion Isänmaalliselta seuralta.