Kudoin tilauksesta Juvan miehen kansallispuvun liivikangasta. Juvan miehen kansallispukua myy Taito Itä-Suomi.





Juva on vanha ja vauras emäpitäjä, mutta sieltä ei ole juurikaan talletettu 1700-1800 -lukujen vaatteita, joita voisi käyttää kansallispuvun esikuvana. Ehkei myöskään perukirjoja, kertomuksia tai maalauksia ole (tutkittu?) kansallispuvun pohjaksi. Luin 1900-luvun ensimmäiseltä puolikkaalta Wetterhoffin kotiteollisuuskoulun opiskelijoiden Juvalle suunnattujen keräilymatkojen raportteja, joissa he kertoivat harmissaan, ettei vaatetuskankaiden tilkkuja noilta menneiltä vuosisadoilta ollut Juvalla tallessa. Kyllä vanha väki oli muistanut kuinka aiemmat sukupolvet olivat pukeutuneet, muttei mitään konkreettista ollut taloissa antaa mukaan.
Tämän kansallispuvun esikuvat ovat käsittääkseni hyvin hatarat. Juvalla järjestettiin maatalousnäyttelyt vuonna 1979 ja kuulin, että oli ollut suuri halu luoda naisen ja miehen kansallispuvut näyttelyyn. Kotiteollisuus-lehdessä 6/1980 esiteltiin juvalaiset kansallispuvut kronikan muodossa. Pukujen luominen oli aloitettu 1976 ja puvun suunnittelijaksi oli saatu tohtori Hilkka Vilppula.
Kertomuksessa miehen pukua sivuttiin erittäin lyhyesti:
”Miehen puvun suunnittelu on ollut myös mukana kuvassa, liivin kaavat ja kangas on tiedossa sekä paidan mallikin on piakkoin luvassa.”
Naisen pukuun hamekangastilkku (ks. kuvaa hameesta) löydettiin Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuuskoulun juvalaisesta tilkkukokoelmasta. Kronikka kertoo siitä:
”Kankaan, joka ratkaisevasti on vaikuttanut Juvan pukuun, on kutonut Olga Tanninen Vuorenmaalta ja kutomisaika sijoittuu 1910-lukuun.”
Kangasnäyte on kovin tuore; kansallispukujen esikuvat ovat eläneet 1700-1800 -luvuilla, mutta Vilppula on hyväksynyt sen tähän pukuun.

Miehen liivikangas on muokattu tuosta naisen hamekankaasta: mallikerrasta on jätetty pois osa. Miehen kansallispuvun liivikankaassa on vain punaista, keltaista ja mustaa. Liivin kaava on erikoisen väljä ja pitkä.
Kudontaohjeen mukana tullut mallitilkku oli kudottu mustaan loimeen ohuella kampavillalangalla. Päätin käyttää kuteeksi paksua karstavillalankaa (tex 165) ja loimena oli toki beessin värinen puuvilla.

Kankaan menekiksi oli ilmoitettu jopa 2,5 metriä, joka on todella runsaasti miehen liiviin. Tapaamiini kansanomaisiin liiveihin on riittänyt 1,2-1,5 metriä kangasta. Suosittelen valitsemaan pukuun tarkistetun liivin, jolloin oikealla, nokkelalla kansanomaisella kaavoituksella päästään vähemmällä kankaan menekillä. Sehän näkyy jo kustannuksissakin!

Kudoin kangasta reilut 1,6 metriä, joka kastelun jälkeen vetäytyi n. 1,5 metriin. Asiakkaani selvisi tuolla kangasmäärällä loistavasti tekemällä kansanomaisia ratkaisuja.

Olen tyytyväinen kankaan tuntuun. Se on tiheää, ryhdikästä (kastelunkin jälkeen), erinomaista liivikangasta. Fårö-karstalangan runsaasta värivalikoimasta nuo värit löytyivät valmiina.
